
13. elok. 04
Hiekkaharjun aseman remontti jatkuu. Kaupunkiradan osa on jo jotakuinkin valmis, mutta pääradan puolelta työt on vasta
alussa. Kaupunki rata mahdollistaa paikallisliikenteen junavuorojen lisäämisen.

11.9.2004 Hurjaa touhua Malmin lentoasemalla. Paikallinen laskuvarjohyppääjien kerho on päättänyt tehdä ennätyksen.
Eli 1200 hyppyä 12 tunnin aikana ainoastaan yhdellä lentokoneella. Koneeseen sopii noin 20hyppääjää kerrallaan.
Kuvan alareunassa näkyy hyppääjien tukikohta.
Heti hypyn jälkeen hyppääjät pakkasivat varjon ja kipikipi vauhtia koneelle uuteen hyppyyn. Hyppykorkeus on jotain kilometrin
luokkaa. Olipa todella upea näky kun hyppääjät hyppäsivät koneesta ja aukaisivat varjonsa. Virhe minulla oli siinä että en
ottanut pitempi putkista kameraa mukaan.
19.9.2004 Kun olimme selvinneet jotenkuten
kylppäri remontista alkoi ikkunaremontti taloyhtiössä. Ikkunoista tuuli sisään aivan tolkuttomasti ja talvisin sisällä oli
tosiaan vetoista. Purkutöiden aikana syykin tähän tuulitunneli ilmiöön selvisi.

Ikkunapokan ja seinän välillä ei ollut kunnon eristeitä. Muurari oli yrittänyt
täyttää rakoa huonolla menestyksellä ulkoapäin. Sisältä oli sullottu rakoon joitain säkinriekaleita ja raplinkia. Ajanmittaan
eritys oli häipynyt pölynä taivaan tuuliin.

Tässä kuva eristeestä, huonosti revittyä juuttisäkkiä. Jos satutte asumaan
60 luvulla tehdyssä kerrostalossa saattaa ikkunoista tuuleminen johtua huonosta
eristyksestä.

Siinä sitten pokan raadot menossa poltettavaksi.
Olipahan ikkuna remontti. Tänään 20.
jouluk. 2004 on remontti osaltamme jotakuinkin valmis. Remontti oli kaiken kaikkiaan täyttä farssia. Tavaraa oli hukassa tai
väärintilattua. Kukaan ei tuntunut olevan vastuussa mistään. Meilläkin oli olohuoneen ikkuna kateissa, sitten kun se löytyi
huomattiin että parvekkeen ovi oli väärää mallia jne. Pokan ja seinän välisestä eristeestä koetettiin tinkiä. Emme antaneet
listoittaa ikkunoita ennen kuin eristys oli tehty pitäväksi. Keittiössä näkyi syksyinen tähtitaivas pokan ja seinän välistä.
Taloyhtiön hallituksesta päätti puheenjohtaja sekä kaksi jäsentä erota, koska
asukkaat nousivat vastarintaan protestoidakseen asioiden huonoa hoitoa vastaan.

Tätähän se on nykyaikana urakat viipaloidaan ja pilkotaan eri yrittäjien kesken,
jolloin kukaan ei ota vastuuta mistään, vaan kaikki syyttää toisiaan. Taloyhtiön etuja oli valvomassa rakennusvalvoja, en
vaan ole miestä nähnyt työmaalla. Taisi nukuttaa valvojaa.

Keitosta oli vielä hämmentämässä Museovirasto
joka meinasi aluksi kieltää koko remontin. Työt saatiin kuitenkin alkuun. Ikkunalistojen kanssa sitten tuli vaikeuksia koska
museovirasto vaati ikkunan ja listojen väriksi jotain sellaista väriä mitä ei ollut olemassakaan.

Tässä sitten kuva joka kuvaa koko hommaa.
Hauskaa Joulua vaan sinne Karelia- ikkunalle Joensuuhun.
10. 1. 2004. Eilen sunnuntaina vesi nousi meressä ennätykorkeuteen Suomenlahdella. Katsellaanpa hiukan kuvaa harvinaisesta
ilmiöstä.

Normaalisti laiturin ramppi osoittaa alaspäin.

Onneksi laiturit on tukevasti kiinnitetyt. Vahingot olisi olleet todella suuret jos laiturit olisivat päässeet kiipeämään
maihin.


Vesi korkeimmillaan. Veneet sai pikkutipan vettä kölinsä alle.
Kuva: Tuula Nykänen.

Täällä sitten on jo melkoista sekasotkua. Laituri on rikki ja veneet vinksin vonksin. Olisikohan veneet telakoitu liian
lähelle rantaviivaa. Tosin on todella harvinaista että meri nousee puolitoista metriä normaali korkeudesta.
Kuva: Tuula Nykänen.

Jaa kumpikohan tuolle pysäkille tulee Vesibussi vai tavallinen. Kuvassa tie joka menee Espoon Suvisaaristoon.
Kuva: Tuula Nykänen
Pitkään aikaan ei
ole sivustoillani ei ole ollut ruokavinkkejä. Nyt on aika korjata se virhe. Tuli tuossa viikonlopun aikana askarreltua possunfileen
kanssa. Ikävää vaan että tuli eväät syötyä ennen kuin ehdin kuvaamaan ruokaa.
No mitenkäs eväs tehdään? Aloitetaan marinadista:
-
Marinadin pohjaksi tehdään kymmenen prosenttinen suolaliuos
johon lisätään pippuriseosta ja riittävästi sipulimursketta
-
Marinadi lämmitellään kiehuvaksi ja sekoitellaan jotta
ainekset imeytyvät veteen.
-
Jäähdytellään marinadi ja molskautetaan possu marinadiin.
-
Annetaan possun tekeytyä marinadissa huoneen lämmössä
vuorokauden verran.
-
Possu pakataan paistopussiin ja uuniin lämpö 130 astetta.
Possun kylkeen tökätään lämpömittari kun mittari näyttää 77 astetta possu on kypsää.
Paistopussiin
kertyy nestettä jonka poisheittäminen on karkea virhe vaan se neste käytetään erittäin makoisan kastikkeen valmistamiseen:
-
Tehdään normaali ruskea kastike jauhoista ja voista.
-
Paistellaan kohtuullinen määrä Sipulirenkaita siinä
mukana.
-
Lisätään Paistopussista saatu neste kastikkeeseen.
sekä kermaa. ja annetaan hautua matalassa lämmössä. Suolaa ei tarvitse lisätä
Ideahan on siinä
että juuri tähän liemeen on sitten on tarttunut ne marinadin mausteet. Possu on kuitenkin maustunut jonkin verran mutta se
varsinainen maku on siinä kastikkeessa.
Sitten vielä
kun tehdään se vanha kunnon Sipulipottumuusi ja juomaksi oltta ja suomalaista vahvaa valkoviiniä nimeltä Koskenkorva niin
jopa on taas elämä paikallaan.
|